Southern Scarce Swallowtail
 |
7/2016 Madrid, Espanja |
Koko: 60-75 mm
Aaltopurjeritari esiintyy Euroopassa Iberian niemimaalla. Pyreneiden lounaispuolella se korvaa
purjeritarin (I. podalirius), jonka alalajina sitä on pidetty. Lajit ovat ulkoisesti hyvin samannäköiset. Aaltopurjeritari on kenties vähän vaaleampi ja sen mustat raidat vahvempia kuin sukulaisellaan. Silmiinpistävintä on tuoreiden yksilöiden siipiä reunustava kirkkaankeltainen väri. Kellertävää on myös vahvemmin siipien alapinnalla.
Heinäkuussa 2016 olin parin päivän mittaisella visiitillä Espanjassa, jossa kerkisin tekemään pienen perhosretken. Eräällä kuivalla niittypläntillä näin muiden perhosten lisäksi todella komean ja tuoreen purjeritarin. Ajattelin tietenkin kuvata sitä, koska edellisestä tapaamisesta lajin kanssa oli jo pari vuotta. Hyviä kuvia sainkin, ja perhonen esitteli lopuksi vielä siipiensä koko suuren kärkivälin. Vasta illemmalla huomasin perhosoppaastani, että Espanjassa lentääkin aaltopurjeritari tavallisen purjeperhosen sijaan.
 |
7/2016 Madrid, Espanja |
 |
7/2016 Madrid, Espanja |
 |
7/2025 Montes Universales, Espanja |
 |
7/2025 Montes Universales, Espanja |
 |
7/2025 Montes Universales, Espanja |
 |
7/2025 Montes Universales, Espanja |
 |
7/2025 Montes Universales, Espanja |
 |
7/2016 Madrid, Espanja |
 |
7/2016 Madrid, Espanja |
 |
7/2016 Madrid, Espanja |
 |
7/2016 Madrid, Espanja |
 |
7/2016 Madrid, Espanja |
 |
8/2025 Montes Universales, Espanja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti