5.7.2017

Virnasinisiipi - Glaucopsyche alexis

Green-underside Blue
Koiras. 5/25 Provence-Alpes-Côte d'Azur, Ranska
Koko: 26-32 mm

Virnasinisiipi on hyvin kaunis perhonen. Etenkin sen siipien alapuolella loistava turkoosi väri on varsin ihastuttava, ja siitä se on myös helppo erottaa muista sinisiivistä. Etusiiven alapuolen täplät ovat yleensä suuret kun taas takasiiven kuviointi on maltillinen ja siitä voivat täplät puuttua kokonaan. Koiras on päältä kauniin sininen ja etusiipien musta reunus on leveähkö. Naaraan siipien reunat ovat leveälti tummat, ja niitä näkee melko sinisistä aina kokoruskeaan asti.
Virnasinisiipi on ikävästi taantunut ja se luokitellaan vaarantuneeksi. Se on aikainen laji, jonka voi tavata jo toukokuun puolivälistä lähtien juhannukseen oikeanlaisilla niityillä, lähinnä Lounais-Suomessa tai Heinolan tienoolla, jossa sillä on vahvimmat kannat.

Perhosharrastuksen edetessä uusien lajien löytämiseen ja kuvaamiseen tarvitaan suunnitelmallisuutta. Virnasinisiipi oli ollut haluttujen listallani jo muutaman vuoden ennenkuin onnistuin sen kuvaamaan Turussa parinakin vuonna. Ykilömäärät eivät olleet tuolla paikalla kovin suuria ja monet perhosista olivat jo kuluneita kesäkuun alussa. 
Myöhemmin virnasinisiiven koiraita on tullut nähtyä yksittäin Balkanilla ja Alpeilla, missä niillä on tapana laskeutua maahan mineraaleja imemään. Vasta keväällä 2025 näin virnasinisiipiä runsaammin Etelä-Ranskassa.

Koiras. 6/2017 Turku

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/25 Provence-Alpes-Côte d'Azur, Ranska

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 6/2017 Turku

Koiras. 6/2020 Turku

Koiras. 6/2020 Turku

Koiras. 6/2017 Turku

Koiras. 6/2017 Turku

Koiras. 6/2017 Turku

Naaras. 5/2025 Marseille, Ranska

Naaras. 6/2017 Turku

Naaras. 6/2017 Turku

Naaras munimassa. 6/2017 Turku

Kaksi munaa. 6/2017 Turku

Naaras. 5/25 Provence-Alpes-Côte d'Azur, Ranska

Kulunut naaras. 6/2017 Turku

6/2020 Turku

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/25 Provence-Alpes-Côte d'Azur, Ranska

Koiras. 5/2025 Marseille, Ranska

Koiras. 5/25 Provence-Alpes-Côte d'Azur, Ranska

Koiras. 1.5.25 Provence-Alpes-Côte d'Azur, Ranska

Koiras. 1.5.25 Provence-Alpes-Côte d'Azur, Ranska

Koiras. 1.5.25 Provence-Alpes-Côte d'Azur, Ranska

Koiras. 1.5.25 Provence-Alpes-Côte d'Azur, Ranska

Kaksi virnasinisiipeä muiden joukossa mineraaleja imemässä.
6/2024 Serbia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti