26.11.2018

Lapinkeltaperhonen - Colias hecla

Northern Clouded Yellow
7/2018 Karigasniemi
Koko: 36-47 mm
Lapinkeltaperhonen esiintyy tunturiympäristöissä Ruotsissa, Norjassa ja Suomen puolella käsivarren Lapissa. Mutta Utsjoen alueella se asuttaakin jokivarsien hiekkakenttiä. Teno- Inarijoen kuivuneet ajuruohoa kukkivat tulvaniityt olivat erikoisimpia perhospaikkoja koko lapinmatkallani. Välillä ei olisi voinut uskoa olevansa Euroopan pohjoisimmassa kolkassa kun lämpömittarissa oli +29°C astetta ja sai kirmata perhosten perässä hiekkarannalla!

Onneksi löysin ajoissa hyvän esiintymän läheltä majoituspaikkaamme, sillä viikon edetessä lämpötilat tosiaan nousivat hyvin korkeiksi. Huomasin, että hyväkuntoisia lapinkeltaperhosia, joita edellisenä päivänä oli ollut liikkeellä useita, ei enää hellepäivänä näkynyt lentävän missään. Pitkien etsintöjen jälkeen löysin pari lentohalutonta yksilöä. Vedin tästä johtopäätöksen, että tälle pohjoiselle lajille tuollainen helle oli yksinkertaisesti liikaa.

Teoriaani tuki se kun keksin mennä paikalle hyvin aikaisin aamulla, jolloin lämpötila ei vielä ollut noussut tukalaksi, ja perhoset olivat kuin olivatkin siellä lennossa. Niinpä päivän kuumimmat tunnit säästyivät virkistävässä joessa pulikoimiseen.

Päälaen Lappi
7/2018 Karigasniemi

7/2018 Karigasniemi

7/2018 Karigasniemi

7/2018 Karigasniemi

7/2018 Karigasniemi

7/2018 Karigasniemi

7/2018 Karigasniemi

7/2018 Karigasniemi

7/2018 Karigasniemi

7/2018 Karigasniemi

7/2018 Karigasniemi

Lapinkeltaperhosen biotooppia Utsjoen alueella.

Lapinkeltaperhosen biotooppia Utsjoen alueella.

Lapinkeltaperhosen biotooppia Utsjoen alueella.

Lapinkeltaperhosen biotooppia Utsjoen alueella.

Lapinkeltaperhosen biotooppia Utsjoen alueella.
 
Käsivarren Lappi
 
7/2021 Enontekiö

7/2021 Enontekiö

7/2019 Guolasjärvi, Norja

7/2019 Guolasjärvi, Norja

6/2020 Enontekiö

6/2020 Enontekiö

7/2019 Enontekiö

7/2019 Enontekiö

Lapinkeltaperhosen biotooppia Enontekiöllä.

Lapinkeltaperhosen biotooppia Enontekiöllä.

Lapinkeltaperhosen biotooppia Norjan puolella.

Lapinkeltaperhosen biotooppia Norjan puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti