Butterfly Photography: Vuorisinappiperhonen

Alppisinappiperhonen - Pontia callidice

Koiras. 8/2022 Hautes-Alpes, Ranska

Vuori- tai alppisinappiperhonen on korkeiden paikkojen laji, jota ei paljonkaan alle 2000:n metrin alapuolelta löydä. Se voi lentää jopa 3000:ssa metrissä saakka, missä hyvin harvat lajit ovat sopeutuneita elämään. Euroopassa Alppien lisäksi sitä tavataan Pyreneillä.
Suomessa todistettiin vuonna 2004 suurta pihlajaperhosvaellusta. On mahtanut olla aikamoinen yllätys, kun samassa rytäkässä Karigasniemeltä löydettiin yksi vuorisinappiperhonen. Se oli todennäköisesti vaeltanut Uralilta Suomen Lappiin. Kyseessä on siis teknisesti ottaen "suomilaji". Siksi vuorisinappiperhonen oli minulle kesän 2022 ehdottomasti yksi mieluisimmista löydöksistä.

Olin samana kesänä tehnyt upean reissun Balkanille, josta oli tullut valtavasti uusia lajeja. Lisäksi pääsin heinä-elokuun taitteessa ensimmäiselle kunnon alppireissulleni Ranskassa. Vanoisen kansallispuiston alueelta oli tullut koko joukko kauan haaveilemiani alppilajeja. Etelämmäksi ajaessani pysähdyin eräälle kukkulalle, jonka kautta tie kulki. Kiipesin viereiselle mäelle, jonka korkeus oli noin 2400 metriä. Kesä oli ollut Ranskassa poikkeuksellisen kuuma ja kuiva. Nytkin aurinko paistoi täydeltä terältä ja rinteillä viilettävistä marmorinokiperhosista ei ollut toivoakaan, että ne pysähtyisivät kameran eteen poseeraamaan.
Mäen päällä vähän aikaa kuikuiltuani näin siinä pari valkoista perhosta, jotka vähän aikaa pyörittyään jatkoivat taas matkaa. En oikein lennon perusteella saanut päähäni, että mikähän laji oli kyseessä. Asia jäi vaivaamaan. Keltaperhosiin sen olemus ei sopinut, mutta ei oikein mihinkään tutumpiin kaaliperhosiinkaan, varsinkaan niillä korkeuksilla. Takaraivossa välähti, että entäs callidice, mutta pidin sitä liian hyvänä ollakseen totta. En osannut odottaa näkeväni vuorisinappiperhosta koko reissulla.

Kohta yksi valkoinen perhonen lensi taas kukkulan poikki, mutta sen ja muidenkaan jahtaaminen ei tuottanut mitään tuloksia. Siinä mäen tasanteella oli yksi pieni kuoppa, jossa kasvoi jokin punertavan violetti kukkapusikko. Jokunen viirusinisiipi ja rinnenokiperhonen siinä oli. Sitten huomasin, että se vetää puoleensa myös niitä valkoisia perhosia. Lopulta yksi pysähtyi siihen ja pääsin näkemään sen takasiiven alapinnan reunalla olevat nuolikuviot. Se ON callidice! Mikä mahtava yllätys - suomilaji ja kaikki! Äkkiä jokunen kuva talteen.

Vuorisinappiperhosia oli paikalla useita, mutta ne lensivät erittäin aktiivisesti pitkin rinteitä. Ei mitään toivoa saada kuvaa, paitsi sen yhden ainoan kukkapusikon luona. Niinpä muutin strategiaa ja jäin päivystämään kukkien lähelle. Kyllä siihen ennemmin tai myöhemmin joku callidice tulee. Ja niin tulikin. Kaikki näkemäni yksilöt olivat koiraita. Naaraalla on siipien yläpinnalla vahvemmat mustat kuvioinnit.

Lopulta jatkoin matkaa erittäin tyytyväisenä kohti seuraavaa majapaikkaa. Kameran muistikortilla oli mitä arvokkaimmat kuvat. Pysähdyin kuitenkin erääseen tienmutkaan jonkin matkaa alas luikerreltuani. Viestittelin vaimolle iloisen raportin ja laitoin seuraavan määränpään navigaattoriin. Sitten ajoin koko sepentiinitien alas seuraavaan kylään saakka.
Pitääkseni kertomuksen lyhyenä, huomasin ihmeellisten sattumusten kautta, että kamera ei ollutkaan mukana auton takapenkillä, ja pydähdyttyäni en löytänyt sitä kameralaukustakaan. Silloin iski hirmuinen paniikki! Sen täytyi unohtua siihen edelliselle pysähdyspaikalle useamman kilometrin päähän ylös serpentiinitietä!
Järkyttävän tuskan vallassa tykitin pikkuisella vuokra-Yaris-hybridillä ylös mutkaista vuosristotietä samalla rukoillen, ettei kameraa varastettaisi. Matka ylös tuntui aivan liian pitkältä, mutta siellä se kamera oli pöydän viereisellä penkillä! Näitä kuvia en olisi tahtonut menettää, eikä koko alppiretken lopustakaan olisi mitään tullut ilman pääkameraa ja makrolinssiä.