Valkotäplänokkosperhonen - Nymphalis vaualbum

Compton Tortoiseshell / False Comma

6/2024 Serbia

Varmasti jokaisen perhosharrastajan unelmien täyttymys olisi joskus kohdata valkotäplänokkosperhonen, mutta se kokemus puuttuu useimmilta konkareiltakin. Suomeen laji on harhaillut niin harvoin, että sitä voisi jo luulla vanhojen perhoslegendojen satuolennoksi. Havaintoja on tosin raportoitu muutama tältäkin vuosituhannelta. Lajin myyttistä mainetta lisää se, että koko Euroopassa valkotäplänokkosperhonen on äärimmäisen harvinainen. Sillä on vakituinen kanta tiettävästi ainoastaan Balkanilla Stara Planina-vuoristossa, ja sielläkin sen löytämiseen tarvitaan rutkasti onnea.

Suomeen valkotäplänokkosperhoset ovat todennäköisesti vaeltaneet kaukaa idästä Venäjän puolelta, missä lajilla menee hyvin. Myös Kanadassa vaualbum on verrattaen tavallinen laji. Elinalueillaan se talvehtii aikuisena sukulaislajiensa tapaan. Stara Planinassa uusi polvi aloittelee kesäkuun puolivälin maissa, mutta perhoset ovat tuoreena vain vähän aikaa esillä ennen kuin ne ryhtyvät piilottelemaan talvea varten. Helpoiten se on havaittavissa perhosten laskeutuessa tien pinnalle kosteutta imemään. Laji tulee myös syötille.

Kesällä 2020 sain kuvattua viimeisetkin puuttuvat Suomessa esiintyvät päiväperhoslajit uskomattoman menestyksekkään Lapin matkan ja Viron reissun tuloksena. Heti alkusyksystä alkoi huomio ja paine kohdistua siihen, että kyllä se tarunhohtoinen vaualbum pitäisi myös kuvata. Tavoite oli niin selkeä, että kysyin kahdelta perhostutulta, että kiinnostaisiko seuraavana kesänä tehdä porukalla matka Serbian Stara Planinaan. Ja kiinnostihan se, jota kyllä etukäteen arvelinkin!
Talven aikana teimme sitten tarvittavaa tutkimustyötä lajin löytämiseksi. Kun kesä sitten koitti, oli matkustaminen edelleen kovin hankalaa silloisten covid-rajoitusten tähden. Päätimme siirtää Bulgarian ja Serbian reissun myöhempään ajankohtaan.

Lopulta kesäkuussa 2022 suuntasin ystäväni kanssa Balkanille heti juhannuksen jälkeen. Vietimme noin viikon päivät Stara Planinassa, mutta vaualbumia ei vaan näkynyt. Tarkistimme useaan kertaan paikkoja, joilla lajia oli tavattu ja epätoivo kasvoi päivä päivältä. Sääolosuhteet olivat ehkä turhan lämpimät ja sateiden tuomaa kosteutta ei ollut enää riittävästi metsäteiden pohjalla. Vaualbumit pysyivät visusti piilossa.
Jatkoimme retkeä Bulgarian puolelle, ja tuo Balkanilla vietetty kaksiviikkoinen oli silti parhaimpia perhoskokemuksiani ikinä! Yksilömäärät olivat välillä käsittämättömiä - sellaista mihin suomipoika ei ollut tottunut. Välillä ei tiennyt mihin kameransa osoittaisi, kun edessä oli satakunta purjeperhosta mineraaleja imemässä! Myös uusia lajeja tuli kymmenittäin, mutta kotiin piti palata ilman valkotäplänokkosperhosta...

Kaverin kanssa tiesimme, että Stara Planinaan olisi palattava, joka ei suinkaan harmittanut. En panisi pahakseni, jos saisin käydä siellä vaikka joka kesä! Mutta seuraava Balkanin matka toteutui kesäkuussa 2024, jolloin päätimme lähteä reissuun pari viikkoa aiemmin. Nyt emme olisi ainakaan myöhässä, ja varasimme riittävästi reissupäiviä, yli juhannuksen, että olisimme varmasti oikealla paikalla oikeaan aikaan.
Perhostelimme aluksi Bulgarian puolella, mutta kun sain kontaktiltani raportin, että Stara Planinassa oli ensimmäinen näköhavainto vaualbumista, laitoimme vauhtia ja matkasimme Pohjois-Makedonian kautta mestoille. Kausi oli selvästi varhaisemmassa kuin edellisellä kerralla kaksi vuotta aiemmin, mutta Etelä-Balkania koetteli poikkeuksellisen kuumat helteet jo kesäkuussa, joka tarkoitti sitä, että myös vuoristossa oli lämmintä ja aurinkoista. Kausi tulisi myös etenemään nopeasti. Valkotäplänokkosperhosen löytäminen edellyttää sopivia olosuhteita ja siinä mielessä ajoittaiset sateet olisivat vain siunauksena. Nyt sellaista ei ollut odotettavissa, joten etsimme vaualbumia kriittisiltä paikoilta niin pian kuin suinkin.

Ensimmäisen partioretken teimme yhdessä kahden perhoskonkarin kanssa, joiden kanssa olimme sopineet treffit. Heillä oli monien vuosien kokemus Stara Planinasta ja he jakoivat ensikäden tietoa vaualbumin käyttäytymisestä. Kiersimme paikkoja, joissa he itse olivat perhosta nähneet aiemmin. Mutta nytkään ei tärpännyt. Ystäviemme piti lähteä samana iltana pois, ja sen he joutuivat tekemään ilman kuvia lajista.
Me jäimme tietenkin Stara Planinaan, olihan vaualbumin lento kaiken järjen mukaan juuri vasta alkanut.
Serbian vuoristossa on perhosharrastajalle paljon mitä mieluisinta tekemistä joka tapauksessa, joten tylsää siellä ei tule. Mutta kyllä siinä aika paljon alkoi olla jännitystä ja latausta pelissä, kun jo toista kertaa olimme vaualbumia etsimässä, ja laji vaan antoi odottaa löytymistään.

Yhtenä iltapäivänä unelma kuitenkin toteutui. Olimme olleet ylhäällä kuvaamassa perhosia, jotka eivät auringonpaisteessa olleet erityisen yhteistyökykyisiä. Siemasimme virkistysjuomat vuorenhuipun rinnebaarista ja lepäsimme hetken, kunnes kävelimme metsätien pätkää takaisin autolle. Silloin näimme jo kaukaa jonkin suuren perhosen tienpinnan renkaanpainaumassa mineraaleja imemässä. Sillä oli siivet supussa, ja alitajuisesti aivojen analysoidessa otusta mieleen tuli pikkuhäiveperhosen oranssi muoto clytie. Mutta parin ohikiitävän sekunnin päästä ymmärrys kerkisi ajan tasalle. Silloin tajuntaan iski tilanteen todellisuus - siinä se vaualbum nyt on, vihdoinkin, ilmielävänä! Nyt etsintöjen tuottaman taakan tilalle tuli helpottava riemu, mutta samalla hirmuinen jännitys, saisiko siitä kuvia!

Vaikka lajista oli nähnyt kuvia, niin luonnossa perhosen todella vasta oppii tuntemaan. Valkotäplänokkosperhosen siipien vaaleanruskea alapinta tarjoaa hyvän suojavärin, joka ei ole niin ilmiselvän tunnusomainen. Kuvista ei myöskään välity sen koko. Kyseessä oli suurempi otus kuin olin kuvitellut. Nappasimme jo kaukaa kuvat vaualbumista kaverin kanssa, että olisi edes jotakin, jos se vaikka lentäisi heti karkuun. Kyllä se lennähtkin, mutta laskeutui jälleen tielle. Näin se teki muutamia kertoja tarjoamatta kunnon kuvaustilaisuutta. Pakottava jännitys vain tiheni suonistossa. Välillä perhonen läväytti siivet levälleen taas vetääkseen ne suppuun. Mikä mahtava ilmestys - kaikkien nokkosperhoslajien suurikokoisin kuningas! Perhonen oli aivan tuore ja väriloistonsa kukkeimmillaan. Siellä siipien yläpinnalla vilkkuivat ne tunnusomaiset valkoiset täplät - sekä etu- että takasiipien ylänurkissa. Perhosen komeutta olisi voinut vain ihastellen tuijottaa, ellei olisi pelko siitä, että kohta koko kangastus häviää ja toiveuni muuttuukin painajaiseksi ilman kunnon kuvia. Kuin kiusoitellakseen perhonen etsi paikan tienreunan kasvillisuuden seasta. Siellä piilossa se läpäytteli siipiään kuin kainostellen kauneuttaan. Tulisi esiin ja poseeraisi kunnolla! 

Kohta perhonen lennähti taas, ja tällä kertaa se istahtikin aluskasvillisuuden päälle. Siinä se nyt antoi tahtia perhoskuvaajille. Aina kun siivet lävähtivät, niin kameran sulkimet lauloivat kuorossa "naps, naps". Nyt toteutui suurin perhosunelma, nyt laukesi monta vuotta kasaantunut odotus, nyt vierähti sydämeltä pelko ja jännitys - nyt antautui vaualbum! Ja siitä on kunnon todisteet muistikortilla. Upeaa oli jakaa sellainen hetki ystävän kanssa, joka ymmärsi sen merkityksen yhtä syvällisellä tasolla. Molemmilta vierähti kyyneleet.

Tilanne ei kuitenkaan päättnyt siihen. Helpotuksen vallassa saimme lisää tunteiden vuoristorataa, kun perhonen kiepautti muutaman kierroksen puiden lehvistössä. Onneksi sitä edelleen veti puoleensa tienpinnan mineraalit. Saimme lisää kuvia. Kohta se kuitenkin lensi puuhun ikäänkuin sanoen, että nyt riittää! Mutta ei ollut järkeä heti luovuttaa. Emme kenties koskaan enää näkisi toista yksilöä, niin vaikeaa oli tämänkin löytäminen ollut. Lopulta perhonen tuli vielä esiin ja antoi entistä paremmat poseeraukset. Se rauhoittui niin, että tutkiskeli imukärsällään kiinnostuneena kuvaajan jännityksestä hikoontuneita sormia.

Perhonen asettui vielä kerran keskelle kostean mutaista tietä. Kun se siinä avasi siipensä pysyvästi levälleen koko komeudessaan, niin se näytti kuin kylpevän kultaisena lehvistön lomasta pilkistävissä auringonsäteissä. Siinä taianomaisessa hetkessä se todella näytti taruolennolta, joka tämän ainoan kerran materialisoitui meidän ihmeteltäväksi ja ihailtavaksi.
Vietimme vielä muutamia päiviä Stara Planinassa, mutta emme löytäneet toista yksilöä emmekä nähneet tätäkään enää uudestaan. Kuulemani perusteella moni oli jäänyt jälleen ilman havaintoa valkotäplänokkosperhosesta.

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia

6/2024 Serbia