28.1.2015

Purjeperhonen - Iphiclides podalirius

Scarce Swallowtail
7/2021 Alpes-de-Haute-Provence, Ranska
Koko: 60-75 mm

Purjeritari on varsin komea perhonen. Se muistuttaa ritariperhosta, mutta sillä on vielä pidemmät kannukset ja tiikerinraidoista sen tunnistaa parhaiten. Siipien muoto tuo minulle mieleen leijan - ja leijan tapaan perhonen voi tuulessa liidelläkin. Jopa Suomeen saakka on joku satunnainen purjeritari vuosien saatossa vaeltanut, mutta sen vakinaiset alueet löytyvät pohjolaa reilusti etelämmästä. Laji on yleinen englanninkielisestä harvalukuisuuteen viittaavasta nimestään huolimatta. Iberian niemimaalla lajin korvaa aaltopurjeritari (I. feisthamelii), jota on ennen pidetty purjeritarin alalajina.

Ensimmäistä kertaa Ranskassa vieraillessani olimme perhetutun häissä Vercorsin ylängöllä, jossa ohikiitävä purjeritari jätti kalvavan halun kuvata laji. Vaikka perhonen suhahti olan takaa kuin ohjus, niin tiikerinraidoista ei voinut erehtyä. Sain kuitenkin odottaa reilun vuoden, ennenkuin Ranskassa eräältä perhosreissulta kotiin kävellessäni yksi purjeritari istahti eteeni korkealle pensaikkoon, ikäänkuin kiusoitellakseen. Sinä iltana tutkin perhoskirjasta minkälaisissa ympäristöissä perhonen viihtyy ja suunnistin seuraavana päivänä paikalle, jonka ajattelin olevan sopiva. Kun tuokion kuluttua suurikokoinen purjeritari lipui ilmojen halki kamerani eteen ruokailemaan, tuli siitä voittajafiilis. Tosin laji ei taida olla kovin nuuka ympäristöistään. Sittemmin niitä on näkynytkin yllin kyllin Etelä-Eurooppaan suuntautuvilla reissuilla. Mieleenpainuvin kokemus oli varmasti Serbian Stara Planinassa, jossa tuoreita purjeperhosia oli eräällä paikalla lätäköimässä todennäköiseesti kolminumeroinen määrä.

7/2026 Haute-Corse, Ranska

7/2026 Haute-Corse, Ranska

7/2026 Haute-Corse, Ranska

6/2024 E-Bulgaria

Purjeritari Välimerellä. 8/2021 Var, Ranska

Taustalla Bormes les Mimosas Ranskan Rivieralla. 7/2018

7/2018 Var, Ranska

Tusinoittain purjeperhoskoiraita mineraaleja imemässä.
6/2022 Serbia

7/2018 Var, Ranska

7/2018 Var, Ranska

7/2021 Alpes-de-Haute-Provence, Ranska

8/2021 Var, Ranska

8/2021 Var, Ranska

8/2021 Var, Ranska

8/2021 Var, Ranska

8/2021 Var, Ranska

7/2018 Var, Ranska

6/2024 Kresna, Bulgaria

6/2024 Kresna, Bulgaria

7/2014 Haute Savoie

7/2014 Haute Savoie

7/2014 Haute Savoie

7/2026 Haute-Corse, Ranska

7/2026 Haute-Corse, Ranska

7/2026 Haute-Corse, Ranska

8/2016 Var, Ranska

7/2016 Var, Ranska

Purjeritari on tuttu näky Etelä-Euroopassa kukkaistutuksilla.
8/2016 Var, Ranska

8/2016 Var, Ranska

7/2018 Var, Ranska

8/2018 Var, Ranska

7/2018 Var, Ranska

7/2018 Var, Ranska

6/2022 Stara Planina, Serbia

6/2022 Stara Planina, Serbia

6/2022 Stara Planina, Serbia

7/2022 Stara Planina, Serbia

7/2022 Stara Planina, Serbia

7/2022 Stara Planina, Serbia

7/2022 Stara Planina, Serbia

7/2022 Stara Planina, Serbia

7/2022 Stara Planina, Serbia

6/2022 Stara Planina, Serbia

6/2022 Stara Planina, Serbia

6/2022 Stara Planina, Serbia

6/2022 Stara Planina, Serbia

6/2022 Stara Planina, Serbia

6/2025 Alpes-Maritimes, Ranska

6/2025 Alpes-Maritimes, Ranska

5/2025 Alpes-de-Haute-Provence, Ranska

7/2026 Haute-Corse, Ranska

7/2026 Haute-Corse, Ranska


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti