Butterfly Photography: Lounaansomersilmä

Southern Hermit

8/2025 Montes Universales, Espanja

Koko: 54-66 mm

Lounaansomersilmä on perhonen, johon tuskin vahingossa törmää, ja sen löytäminen voi tuottaa hankaluuksia, vaikka etsisi sitä tosissaankin. Lajilla on vain muutama hajanainen ja erittäin paikallinen kanta Espanjan itäosissa sekä Afrikan puolella Marokossa. Perhonen maastoutuu erittäin hyvin kallioisille kuiville rinteille, missä se tapaa istuskella pensaikkojen varjoissa mieluumin kuin lennellä tukalan kuumina päivän tunteina.

Tiesin, että lounaansomersilmää tavataan Montes Universalesissa, josta olin etukäteen selvittänyt lajille suuntaa-antavaa paikkatietoa. Arvelin, että lajin etsinnästä voisi tulla kova urakka reissun aikana, enkä millään halunnut missata tätä harvinaisuutta ja alueen erikoisuutta. Niinpä jo matkani alkupäivinä lähdin tutkimaan erästä kuivaa joenuomaa lajin toivossa. Vaikka oltiin jo heinäkuun lopussa, niin oli ilahduttavaa nähdä lennossa monenlaisia mielenkiintoisia perhosia erittäin hyväkuntoisina, jopa tuoreina. Pörrökirjosiipiä ja vaaleavihersinisiipiä oli tuossa jokiuomassa - molemmat uusia lajeja minulle! Heinäperhosista näkyi vanha tuttu nummisomersilmä (H. statilinus) sekä uutuutena juovasomerilmä (H. fidia), mutta ei vielä sitä kovinta tavoitetta, prieuria.

Seuratessani perhosia kipusin uomaa reunustavalle rinteelle, jossa juovasomersilmiä oli vieläkin enemmän. Ajattelin siinäkin vähän haravoida aluetta, eikä aikaakaan kun jaloista lehahti lentoon hyvin suuri otus, joka näytti vähän erilaiselta. Sydän jo pamppaili sen lennähdellessä aina vähän matkan päähän. Mutta kohta pääsin näkemään lähempää perhosen alapintaa - siinähän se prieuri oli, ja miten komealta se näyttikään! Kello oli vielä aamupäivässä, ja sain viettää tunnin kyseisen lounaansomersilmän kanssa kuvia yrittäen.
Kun lopulta olin saanut mielestäni riittävän hyvää todistusaineistoa, jatkoin jokiuomaa vähän pidemmälle ja nousin sielläkin vastaavanlaiselle rinteelle. Aivan pian löysin toisenkin lounaansomersilmän. Silloin jo ajattelin, että ei tämä nyt niin kovin vaikeaa ollutkaan!

Palasin paikalle aamulla kolme päivää myöhemmin. Kohta sinne huristi myös perhoslomalaisten ryhmä pakettiautolla. Etsittyäni prieuria turhaan jonkin aikaa, menin lopulta jututtamaan ryhmän opasta, jolla oli kokemusta alueesta monien vuosien ajalta. Hän kertoi, ettei parina edellisenä vuotena ollut prieuria löytynyt ollenkaan heidän retkillään. Mainitsin nähneeni kaksi yksilöä kuluneen viikon aikana, joka selvästi toi ryhmälle kaivattua rohkaisua ja toivoa. Opas onnistuikin samana iltapäivänä kaivamaan esiin yhden prieurin koko ryhmän iloksi. Se löytyi samalta paikalta, josta neuvoin etsimään. Kun myöhemmin vertasin kuvia, niin kyseessa oli sama ensin näkemäni yksilö, jonka tunnistin oikean etusiivenkärjen pienestä puuttuvasta palasesta. Muutenhan perhonen oli edelleen tuoreen oloinen.

Halusin itsekin vielä lisää kuvia lajista, joten palasin etsimään sitä vielä seuraavana iltapäivänä. Löysin sen jälleen samalta paikalta kuin ensimmäiselläkin kerralla, ja eikös kyseessä ollutkin taas se sama yksilö. Sehän oli pomminvarma tapaus!
Nyt sain tarkkailla sen käyttäytymistä päivän kuumina hetkinä. Huomasin, että kun se haki varjopaikan, niin se saattoi laskeuduttuaan pikaisesti läväyttää siivet auki kerran tai pari. Tämä toistui niin säännönmukaisesti, että onnistuin saamaan ihan kohtuullisen yläpintakuvan.
Epäilen, että molemmat näkemäni yksilöt olivat naaraita. Mutta varsinkin se ensimmäinen oli erittäin suurikokoinen.