Butterfly Photography: Harjusinisiipi

Harjusinisiipi - Pseudophilotes vicrama

6/2018 Viro

Koko: 20-26 mm

Harjusinisiipi on ehdottomasti yksi harvinaisimmista sinisiivistämme. Itseasiassa lajilla on enää vain yksi tunnettu esiintymä Säkylänharjulla armeijan ampuma-alueella. Puolustusvoimien toiminta turvaa ympäristön pysymisen lajille suotuisana ja samalla pitää myöskin uteliaat perhosharrastajat loitolla. Siirtoistutuksia on yritetty tehdä vaihtelevin tuloksin ja nykyisen projektin sijainti on tiukasti salattu.

Harjusinisiipi on kaunis, yllättävän pieni alkukesän laji, jota helposti tulee verrattua sen sukulaiseen kalliosinisiipeen (S. orion). Harjusinisiiven kuvioinnit eivät ole yhtä vahvat, mutta se on melko helppo erottaa muista sinisiivistä. Molemmat lajit ovat rauhoitettuja.

Arvelin, että lupa-asioiden kuntoon saaminen Säkylään voisi olla monimutkaisempi prosessi kuin se, että vain ajaisin lautalla Viroon perhosta etsimään. Naapurimaassamme Harjusinisiivellä sentään menee vähän paremmin ja esiintymiä on useampia. Niinpä ajelin Harjumaan maakunnassa erääseen luontokohteeseen, jossa lajia pitäisi löytyä. Lähdin haravoimaan laajoja ja aukeita nummia, joilla on niinikään yhteys sotilaalliseen toimintaan. Alue on nimittäin ollut neuvostoarmeijan suljettua harjoittelutannerta menneinä vuosikymmeninä ja luontokohteeksi se pyhitettiin vasta 90-luvun alussa.

Kesällä 2018 olin lykännyt reissuani jo muutamalla päivällä kun poikkeuksellisen lämpimän ja helteisen toukokuun jälkeen säätila olikin harmikseni vaihtunut epävakaiseksi juuri väärällä viikolla. Nytkin ilma oli kovin viileä ja tuulinen, kun lievästi pahat aavistukset mielessäni yritin löytää harjusinisiivelle sopivannäköisiä paikkoja. Sellaisia tuntui löytyvänkin, mutta perhosia vaan ei näkynyt muutamaa aivan yleistä lajia lukuunottamatta. Aurinkokin meni pilveen tuon tuosta ja karvahuppari osoittautui jälleen kerran olleen oikea valinta vaatetukseksi.

Kun mitään ei pitkään aikaan löytynyt, tein lenkin luontopolulla vähän erilaisessa ympäristössä järvien ympäri. Palasin kuitenkin vielä harjusinisiiven etsintöihin, koska en kai nyt turhaan ollut rynkyttänyt kilometritolkulla niitä kammotavan kuoppaisia hiekkateitä autollani päästäkseni mestoille. Ja olihan sitä tullut jo käveltyäkin parikymmentätuhatta askelta.

Upean tuoreen ja loisteliaan purppurakultasiipikoiraan löytyminen nosti tunnelman nopeasti jälleen tekemisen meininkiin, ja tuota uutta lajia pääsin kuvaamaan aika mukavasti. Sen jälkeen ei mennyt kauaa kun aivan vierestä löytyi pikkuinen tumma sinisiipi - se oli harjusinisiiven naaras! Pari hätäistä laukausta kameralla ja se nousi siivilleen, jolloin äkäinen tuulenpuuska tempaisi sen ties minne sillä samalla sekunnilla. Siinä sitä sitten yritettiin etsiä varmasti toista tuntia, mutta turhaan. Ne pari kuvaakaan eivät oikein tyydyttäneet.

Lopulta lähdin pettyneenä autolle päin samalla kuitenkin ympäristöä tarkkaillen. Ei tarvinnut kävellä kuin toistasataa metriä kun löysin aivan ilmiselvän hotspotin - paikalla lensi kaksi tai kolme harjusinisiipeä! Kaikki koiraita, selvästi kuluneempia kuin se naaras. Nyt alkoi tulla jo jotain kuvaakin, vaikka ei se ihan helppoa siinä tuulessa ollut. Ajattelin, että parempana päivänä tässä voisi olla vähän enempi säpinää.

Tyytyväisenä lähdin lopulta majapaikkaani ja päätin tulla paikalle vielä uudestaan reissuni loppupuolella. Laitetaan tähän väliin kuvia, ennenkuin kerron kuinka toinen retki meni.

Parittelu, naaras vasemmalla. 6/2019 Viro

Koiras 6/2018 Viro

Koiras biotoopissaan. 6/2018 Viro

Koiras 6/2019 Viro

Reissuni aikana kelit olivat muuttuneet jälleen helteisemmiksi. Nyt palasin Etelä-Virosta viimeisen kerran harjusinisiipeä etsimään. Olin vielä kymmenien kilometrien päässä kohteesta kun huomasin savupatsaan nousevan horisontissa. Tuntui, että ajelen koko ajan lähemmäksi jotakin tulipaloa - metsäpaloakaan en ihmettelisi noin kuivien viikkojen jälkeen. Savupatsas jäi onneksi vasemmalle kun käännyin viimeisille hiekkateille, ja pitkiltä tuntuvien rynkyttävien kilometrien jälkeen saavuin taas kohteeseen. Tällä kertaa tiesin mihin kävellä, ja sinne suunnistin suorinta reittiä.

Kun saavuin löytämääni harjusinisiiven hotspottiin, niin tyrmistyksekseni huomasin, että puolipilvisellä taivaalla kohoava savupatsas varjosti juuri tuon paikan kokonaan! Perhosetkin olivat ilmeisen pahoillaan asiasta eivätkä ne paljoa lennelleet. Kylläpä piti käydä huono tuuri, ajattelin, eikä enempää satoa tullut kuin muutama kuva koiraasta. Kellokin oli jo melkoisen paljon, sillä matkustamiseen hassaantui hyvä osa päivästä. Olin toki yrittänyt kiirehtiä, ehkä vähän liikaakin, sillä matkan varrella istuttiin tovi poliisiauton takapenkillä papereita täytellen...

Kävelin jo autolle päin kun kello lähestyi iltakuutta. Tulin paikalle, josta olin edellisellä kerralla katsonut, että kyllä tämä kaiken järjen mukaan pitäisi täyttää harjusinisiivelle sopivan paikan vaatimukset. No niinpä - siinähän yksi komea naaras lentääkin! Ja se pysähteli tämän tästä. Otin niin innoissani kuvia, että en heti tajunnut sen olevan munintalennolla. Kädetkin ehkä tärisivät, koska osa kuvista jäi vähän pehmeiksi. Mutta sainpa kunnon kuvia myös naaraasta, ihan viime hetkellä!