Kirjosomersilmä - Chazara briseis

Hermit

Naaras. 8/2022 Hautes-Alpes, Ranska

Koko: 42-68 mm

Melko suuri heinäperhosiin kuuluva kirjosomersilmä luokitellaan silmälläpidettäväksi, mutta ei sentään ole mikään harvinaisuus Keski- ja Etelä-Euroopassa. Ruskealla pohjalla on suuret valkeat vyöt siipien yläpinnalla, tosin perhonen lepää enimmäkseen siivet kiinni. Alapinnalta naaras antaa hyvin vaalean vaikutelman.

Kesän 2022 perhosretket lähestyivät loppuaan. Juhannuksen jälkeen Balkanilta oli löytynyt aimo kasa uusia lajeja. Ja loppukesän ranskanreissulle sain viimein järjestymään oikean kunnon alppikierroksen, jolta niinikään löytyi monia tavoitelajeja. Sitten vielä reilu viikko Välimerellä rentoutuen ja elokuun puoliväli alkoi olla käsillä. Kesähän oli ollut Ranskassa harvinaisen kuuma, joten se näkyi hieman epäsuotuisalla tavalla perhosissa ja siinä, mitä lajeja oli liikkeellä enää.
Etelästä piti kuitenkin vielä ajella takaisin Geneven kupeeseen ja matkalle suunnittelin yhden pysähdyksen, josta oli määrä löytää yksi uusi myöhäiskauden laji, elonokiperhonen (E. neoridas). Tiesin erään hyvän perhosalueen ja katselin satelliittikuvista sopivan biotoopin. Ajomatkalla sää ei luvannut hyvää. Pitkä kuivuuskausi näytti päättyvän päivää liian aikaisin ja taivas oli pilvessä. Pelipaikalle saavuttuamme söimme eväät ja pilvipeite näytti ohenevan. Lopulta aurinko tuli esiin kuin ihmeen kaupalla. Elonokiperhonenkin löytyi!

Olin antanut vaimolle kakkoskameran, jossa oli laajempaa optiikkaa nokalla. Ajattelin, että hänellä olisi vähemmän tylsää siten odotella, kun itse etsin perhosia. Palasin autolle, jonka luona vaimokin oli odottelemassa. Näin silmäkulmasta kun siitä vierestä lennähti nopeasti karkuun jokin suuri tummahko perhonen, joka mielikuvissa muistutti lähinnä vyösomersilmää (B. circe). En sen enempää miettinyt asiaa. Sitä lajiahan oli jo nähty enemmän kuin tarpeeksi kuluneena kesänä. Olin tyytyväinen juuri saamaani vielä yhteen uuteen lajiin, elonokiperhoseen, joka hipoi viidettäkymmenettä uutta lajia! Kaikkien aikojen ennätyskausi oli tulossa hienoon päätökseen.

Lähdimme ajamaan pohjoisemmaksi ja pian taivas meni taas pilveen. Loppumatkalla satoi ja kovaa! Seuraavana aamuna olin vielä sängyssä kun ajattelin katsoa, mitä kuvia siinä kakkoskamerassa oli. Ja olisihan siellä ehkä pari vaimonkin ottamaa ruutua, joista en odottanut mitään. Hän tosin oli maininnut keskustelussamme, että siinä auton luona lensi kaikenlaista kun aurinko esiin tuli.
Selasin hänen ottamiaan kuvia nopeasti läpi ja poistelin niitä lähes samaan tahtiin, kunnes taas klikkasin yhden ruudun eteenpäin. Silloin näyttöön pläjähti kuva, joka nyt on tässäkin blogissa. Olin saada sydänkohtauksen ja aivohalvauksen ja kaikki mahdolliset shokit! Kuvassa komeili kukalla nätisti istuva perhonen, joka kaiketi oli sellainen laji, jota en itse ollut koskaan vielä nähnyt! Kiihdyksissä mongersin jotain itkunsekaista vaimon saavutuksesta surren samalla omaa surkeaa kohtaloani siitä, että hukkasin mahdollisuuteni kuvata vielä yksi uusi laji sille kaudelle.
Aivan aluksi luulin, että vaimo oli nyt kuvannut kauan tavoittelemani juovasomersilmän (H. fidia), mutta pian tarkistin, että kyseessä olikin kirjosomersilmän naaras. Olisihan tuo kelvannut minullekin... olisi todellakin.

Edellistä päivää sitten kelatessani tajusin, että kyllähän minä sen perhosen siinä autolla näin, mutta ohitin sen suvereenisti muka vyösomersilmänä. Silkkaa huolimattomuutta. Mutta kaikkea ei aina tajua. Takana oli pitkä kausi ja mieli ei ollut asennoitunut siihen, että odotettavissa olisi ollut enää yhtään mitään uutta ja kiinnostavaa. Jospa joskus vielä osun niille paikoille sopivaan aikaan, niin tiedänpä mistä kirjosomersilmän löytää. Ja lupaan pitää silmäni ja mieleni kunnolla auki!

Biotooppia. Hautes-Alpes, Ranska