16.8.2023

Lounaanverkkoperhonen - Melitaea deione

Provençal fritillary

Naaras. 7/2024 Aostalaakso, Italia

Koko: 32-46 mm

Lounaanverkkoperhosen esiintymiisalueen pääpaino on Iberian niemimaalla, jossa laji on paikoittainen. Sitä tavataan myös idempänä mm. Etelä-Sveitsistä Kaakkois-Ranskaan. Laji muistuttaa tavallista ratamoverkkoperhosta (M. athalia / M. celadussa), joten määrittäminen on monesti hankalaa.

Heinäkuussa 2023 olin Ranskan Alpien eteläosassa paikalla, jossa deione tunnetusti esiintyy. Otin siellä pari hassua ruutua verkkoperhosesta, joka kosiskeli naarasta. Vasta myöhemmin tajusin lounaanverkkoperhosen mahdollisuuden, ja yritin epätoivoisesti tunnistaa sitä heikoista kuvistani. Täyteen varmuuteen en päässyt.

Seuraavana kesänä Italian Aostalaaksossa lähdin sitten vartavasten etsimään lounaanverkkoperhosta. Paikka oli pikkuruisen serpentiinitien yläpäässä sijaitsevan kyläpahasen jälkeisellä polulla, joka kulki henkeäsalpaavassa vuoristomaisemassa - joissain kohdin aivan jyrkän rinteen vieressä. Suoraa pudotusta oli varmasti satoja metrejä. Hyvä, etten kärsi korkean paikan kammosta!
Jonkin aikaa oli hukkareissun vaikutelma. Mutta polkua jatkaessani näkyi lopulta jotakin melitaeaa. Kuvasin varmuuden vuoksi melko innokkaastikin perhosta, jonka kuitenkin pelkäsin olevan vain tavallinen ratamo... Kohta pulssia nostatti perhonen, jonka päättelin sittenkin kaunokkiverkkoperhoseksi. Mieleen hiipi ajatus, mahtaako lounaanverkkoperhonen täällä lentää sittenkään...
Sitten pamahti, kun eteen tupsahti komean kokoinen deione-naaras! Kun sen siinä luonnossa näki, niin sen tiesi - kaikki epävarmat arvelut eri melitaea-lajeista unohtuivat saman tien. Oli se vaan tavallista ratamoa paljon hienompi otus! Suurempikokoisena muistutti kyllä vähän kaunokkiverkkoperhosta (M. phoebe).

Tuon upean naaraan lisäksi näin muutaman muunkin yksilön polkua vielä eteenpäin jatkaessani. Ne olivat kuluneempia. Mahtavasti onnistunutta retkeä hieman himmensi se, kun palatessani kävelin paikalle, jossa sen ensimmäisen naaraan näin. Huomasin jo jonkin matkan päästä, että siinä olikin nyt parittelevat lounaanverkkoperhoset! Joku koiras oli bongannut tuon upean naaraan. Mielessä rävähti heti onnenpurkaus - jättipotti, nyt saa kunnon alapintakuvia tuplana!
Vaan eipäs saanutkaan. Ennen kuin kerkisin niitä kunnolla lähestymään, ne lensivät saman tien jyrkän rinteen pöpelikköön, jonne niitä oli täysin mahdoton seurata... Yllättävää, miten paha mieli sellaisestakin voi tulla. Piristystä tarjosi vielä iltapäivän lopuksi juuri ennen kylää löytämäni tuore marmorikirjosiipi, joka antoi erinomaiset poseeraukset. Olihan se huippu perhospäivä loppujen lopuksi.


Naaras. 7/2024 Aostalaakso, Italia

Naaras. 7/2024 Aostalaakso, Italia

Koiras. 7/2024 Aostalaakso, Italia

7/2024 Aostalaakso, Italia

7/2024 Aostalaakso, Italia

Naaras. 7/2024 Aostalaakso, Italia

Naaras. 7/2024 Aostalaakso, Italia

Naaras. 7/2024 Aostalaakso, Italia

7/2024 Aostalaakso, Italia

Naaras. 7/2024 Aostalaakso, Italia

Naaras. 7/2024 Aostalaakso, Italia

7/2024 Aostalaakso, Italia

7/2024 Aostalaakso, Italia

M. Deione? 7/2023 Rimplas, Alpes-Maritimes, Ranska

Lounaanverkkoperhosen biotooppia Italian Aostalaaksossa.

Lounaanverkkoperhosen biotooppia Italian Aostalaaksossa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti