Grisons Fritillary
|
Koiras. 7/2023 Savoie, Ranska
|
Koko: 30-38 mm
Alppiverkkoperhonen on nimensä mukaisesti vuoristolaji, jonka minimikorkeus on n. 1700 metrissä ja yleensä yli kahden kilometrin. Se ei ole Alpeilla mikään joka paikan höylä, vaikka parhailla paikoilla niitä voi nähdä runsaasti.
Kävin vuoden 2022 heinäkuun lopulla paikoilla, missä
variaa olisi pitänyt näkyä hyvinkin, mutta kausi oli ollut todella kuuma ja kuiva. Sen lento oli yksinkertaisesti jo ohitse. Niinpä seuraavana kesänä alppiverkkoperhonen oli toivelistalla melko korkealla. Tällä kertaa reissu ajoittui heinäkuun alkupuolelle, ja pian kävi ilmi, että nyt kausi oli puolestaan myöhässä. Perhospöhinä ei ollut kunnolla päässyt vauhtiin. Ensimmäisen viikon aikana näin vain jonkun harvan
varian, mutta toisen viikon loppupuolella niitä näkyi jo runsaasti. Hyviä kuvia tuli kerrankin roppakaupalla.
Alppiverkkoperhonen on siitä mukava, että melitaea-suvun edustajista se oli vieläpä melko helppo tunnistaa. Sen siipien yläpinnan verkkokuvio on "avonaisemman" näköinen ja säännöllisempi kuin monilla muilla verkkoperhosilla, joilla vaihtelua voi olla melkoisesti. Hyvä tuntomerkki on etusiiven sisäreunan keskivaiheilla oleva kuvio, joka muistuttaa käsipainoa tai kalanruotoa. Koiras on oranssi, naaras selvästi hailakamman värinen.
|
Naaras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Koiras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Parittelu, koiras vasemmalla. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Parittelu. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Parittelu. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Parittelu. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Parittelu, koiras vasemmalla. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Parittelu. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Koiras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Koiras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Koiras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Koiras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Koiras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Koiras. 7/2023 Savoie, Ranska |
|
Kuvassa myös täplä- ja pilkkuverkkoperhoset. 7/2023 Savoie, Ranska |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti