11.11.2024

Balkanintuulisinisiipi - Kretania sephirus

Zephyr Blue

Naaras. 6/2024

Koko: 28-38 mm

Tuulisinisiivet on jaettu neljäksi omaksi lajikseen, jotka esiintyvät maantieteellisesti eri alueilla. Itäisin niistä on aikaisemmin päälajin asemassa ollut venäjäntuulisinisiipi (K. pylaon), jonka esiintymisalue kohtaa balkanintuulisinisiiven kanssa Turkin itäosissa. Viimeksimainittu laji esiintyy Itä-Euroopassa hyvin paikoittaisesti ja Etelä-Balkanilla, missä sitä tapaa laajemmin. Se lentää yhdessä polvessa alkukesästä.

Kuvasin ensimmäiset balkanintuulisinisiivet uutena lajina tietämättäni. Eräällä paikalla Itä-Serbian vuoristossa niitä oli melko runsaastikin, mutta en erityisemmin kiinnittänyt niihin huomiota. Katsoin vain, että jotakin tuttua vaikkakin jotakin hieman outoa noissa sinisiivissä on. Tuulisinisiivet ylipäänsä muistuttavat ulkoisesti tavallisia kangas- ja ketosinisiipiä, jotka ovat kuitenkin kooltaan pienempiä. Niiden takasiiven alapinnalla olevissa mustissa reunatäplissä tosin ei ole sinisenä hohtavia suomuja. Mutta niin pienet yksityiskohdat jäävät maastossa helposti huomaamatta, varsinkin kun ei osaa odottaa uutta lajia. Otin kuitenkin muutamia kuvia paikan sinisiivistä. Koiraat olivat jo melko kuluneita, mutta onneksi näin vaivaa erään hyväkuntoisen naaraan kuvaamisessa.

Autossa seuraavalle paikalle siirtyessämme alettiin kaverin kanssa pohtia lajia, kun zoomailin kuvia tarkemmin kamerasta. Jonkin aikaa taskuopasta plärättyäni päädyin tuulisinisiipiin, joiden tuntomerkit sopivat näkemiimme perhosiin. Sitten kaveri muisti, että sephirus olikin paikan lajilistalla. No sehän se tietenkin oli!
Palasimme paikalle uudestaan joitain päiviä myöhemmin. Säät olivat olleet vähän turhan lämpimiä ja perhoset olivat kerinneet lentää vielä huonompaan kuntoon. Kuvasaalis jäi paljon laihemmaksi kuin edellisellä kerralla, vaikka nyt olin vartavasten tullut lajia kuvaamaan.
 

Naaras. 6/2024

Naaras. 6/2024
 
Naaras. 6/2024

Naaras. 6/2024


Naaras. 6/2024

Naaras. 6/2024

Naaras. 6/2024

Koiras. 6/2024

Naaras. 6/2024

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti