Uuden vuosikymmenen ensimmäinen perhoskausi oli minulle kymmenes. Ja millainen juhlakausi se olikaan! Kuvasin jo tammikuussa muutamia perhosia Chilen kesässä. Mutta siellä vastaan tuli lajeja sekä yksilöitä sangen vähän. Tähän parhaimpiin otoksiin en sisällyttänyt yhtäkään kuvaa tuolta matkalta.
Täällä pohjolassa sen sijaan kesästä tuli varsinainen unelmien täyttymys. Onnistuin kuvaamaan kaikki viimeisetkin puuttuvat tavoitelajit, jopa nekin, jotka olin alunperin suunnitellut tuleville kesille. Kauden edetessä en voinut muuta kuin ihmetellä sitä, kuinka valtava siunaus oli matkassa jokaisella perhosretkellä. Onnistuin kuvaamaan kaikki Lapin päiväperhoserikoisuudet ja -harvinaisuudet.
Koronarajoitusten vuoksi matkamme Ranskaan estyi loppukesästä ja siksi minulle tarjoutui tilaisuus tehdä retki Viroon sen sijaan. Tuonkin kuusipäiväisen matkan onnistumisesta kertoo se, että kaikki tavoitelajit tuli kuvattua jo ensimmäisenä päivänä! Tämän kauden myötä olen nyt kuvannut kaikki Suomessa esiintyvät päiväperhoset. Enää puuttuu viisi koskaan Suomesta tavattua lajia.
Kauden kuvasaldo on niinikään ennätysmäinen. Harvinaisuuksista tallentui runsaasti erinomaisia otoksia ja tähän on pitänyt niistä karsia paljon, ja silti esitän nyt 81 "parasta" kuvaa, jotka ovat suunnilleen järjestyksessä kauden etenemisen suhteen. Suomipinnoja tuli kaksi: Suokirjosiipi ja Tunturikeltaperhonen. Kokonaan uusia päiväperhoslajeja tuli yhdeksän:
1. Agriades aquilo - Tundrasinisiipi2. Boloria improba - Kääpiöhopeatäplä3. Boloria polaris - Pohjanhopeatäplä4. Euphydryas iduna - Lapinverkkoperhonen5. Erebia disa - Kairanokiperhonen6. Hyponephele lycaon - Idänhäränsilmä7. Lycaena helle - Luhtakultasiipi8. Oeneis norna - Sarakylmänperhonen9. Phengaris alcon - Katkerosinisiipi |
Paatsamasinisiipi, koiras. Kuopio
|
|
Sitruunaperhonen näsiällä. Kuopio
|
|
Sitruunaperhoskoiras siivet auki! Kuopio
|
|
Kangasperhosten parittelu. Kuopio
|
|
Talvehtinut suruvaippa pajulla. Kuopio
|
|
Rauhoitettu kalliosinisiipi. Lohja
|
|
Rauhoitettu punakeltaverkkoperhonen. Kaakkois-Suomi
|
|
Rauhoitettu punakeltaverkkoperhonen. Kaakkois-Suomi |
|
Metsäpapurikko, koiras. Varpaisjärvi
|
|
Metsäpapurikko, koiras. Varpaisjärvi |
|
Rämehopeatäplien parittelu. Kuopio
|
|
Rämehopeatäplien parittelu. Kuopio |
|
Juovaton ruskosinisiipi, naaras. Kuopio
|
|
Ruskosinisiipien parittelu, alla juovaton koiras. Tornio
|
|
Täpläpapurikko. Kuopio
|
|
Pursuhopeatäplien parittelu. Kilpisjärvi
|
|
Pursuhopeatäplien parittelu. Kilpisjärvi |
|
Rauhoitettu luhtakultasiipi, naaras. Tornio
|
|
Rauhoitettu luhtakultasiipi, naaras. Tornio |
|
Rauhoitettu luhtakultasiipi. Tornio |
|
Kairanokiperhonen. Muonio
|
|
Suokirjosiipi. Muonio
|
|
Suokirjosiipi. Muonio |
|
Tunturihopeatäplä liekovarpiokasvustolla. Enontekiö
|
|
Tunturihopeatäplä. Enontekiö |
|
Tunturikirjosiipi. Enontekiö
|
|
Sarakylmänperhonen. Enontekiö
|
|
Sarakylmänperhonen. Enontekiö |
|
Muurainhopeatäplä. Enontekiö
|
|
Tunturikeltaperhonen. Enontekiö
|
|
Lapinverkkoperhonen, koiras. Enontekiö
|
|
Lapinverkkoperhonen, koiras. Enontekiö |
|
Lapinverkkoperhonen, naaras. Enontekiö |
|
Lapinverkkoperhonen. Abisko, Ruotsi
|
|
Tundrahopeatäplä. Enontekiö
|
|
Tundrahopeatäplien parittelu. Enontekiö |
|
Tundrahopeatäplä. Utsjoki |
|
Tundrahopeatäplä. Utsjoki |
|
Tundrahopeatäplien parittelu. Utsjoki |
|
Rauhoitettu tundrasinisiipi. Enontekiö
|
|
Rauhoitettu tundrasinisiipi. Björkliden, Ruotsi
|
|
Tunturipunatäplien parittelu. Enontekiö
|
|
Kääpiöhopeatäplä. Abisko, Ruotsi
|
|
Kääpiöhopeatäplä. Abisko, Ruotsi |
|
Kääpiöhopeatäplä. Abisko, Ruotsi |
|
Kääpiöhopeatäplä. Abisko, Ruotsi |
|
Ketokultasiipi, naaras. Abisko, Ruotsi |
|
Ketokultasiipi, koiras. Abisko, Ruotsi |
|
Hohtosinisiipi. Abisko, Ruotsi |
|
Purohopeatäplä. Abisko, Ruotsi |
|
Rauhoitettu ruijannokiperhonen. Utsjoki
|
|
Rauhoitettu ruijannokiperhonen. Utsjoki |
|
Paljakkakylmänperhonen. Utsjoki
|
|
Pohjanhopeatäplä, naaras. Utsjoki
|
|
Pohjanhopeatäplä, naaras. Utsjoki |
|
Huhtasinisiipi, koiras. Sotkamo
|
|
Huhtasinisiipi, koiras. Sotkamo |
|
Huhtasinisiipi, koiras. Sotkamo |
|
Ketosinisiipi, koiras. Sotkamo |
|
Pikkuhäiveperhonen, naaras. Lohja
|
|
Isonokkosperhonen. Saarenmaa, Viro
|
|
Isonokkosperhonen. Saarenmaa, Viro |
|
Kirsikkaperhonen. Saarenmaa, Viro |
|
Kirsikkaperhonen. Saarenmaa, Viro |
|
Kuusamaperhonen. Saarenmaa, Viro |
|
Rauhoitettu muurahaissinisiipi. Saarenmaa, Viro |
|
Hietaheinäperhonen. Etelä-Viro
|
|
Etelänhopeatäplä. Etelä-Viro |
|
Etelänhopeatäplä. Harjumaa, Viro |
|
Tummakultasiipi, koiras.. Etelä-Viro |
|
Tummakultasiipi, koiras. Etelä-Viro |
|
Kangassinisiipi, koiras. Harjumaa, Viro
|
|
Kangassinisiipi, koiras. Tallinna, Viro |
|
Keisarinviittojen parittelu. Harjumaa, Viro |
|
Keisarinviitta, valesina-naaras. Tallinna, Viro
|
|
Idänhäränsilmä, naaras. Saarenmaa, Viro
|
|
Idänhäränsilmä, naaras. Tallinna, Viro |
|
Loistokultasiipikoiraat. Harjumaa, Viro
|
|
Ääriharvinainen katkerosinisiipi, naaras. Viro
|
|
Katkerosinisiipien parittelu. Viro
|
|
Suruvaippa. Kuopio
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti